Kylmälaite designobjektina
Lifestyle ei ole enää pitkään aikaan rajoittunut vain muotiin, asusteisiin, matkoihin ja autoihin. Ruoanlaitto ja ruoasta nauttiminen on vallannut jatkuvasti lisää alaa perheen omana tai yhteisöllisenä tapahtumana. Näin keittiö onkin monissa kodeissa muuttunut pelkästä työtilasta enemmänkin elämän keskipisteeksi. Siellä syödään, siellä kohdataan ystäviä – ja siellä järjestetään juhliakin.
Integroitu tai vapaasti seisova: Liebherr-laitteet vakuuttavat innovatiivisen sisustansa lisäksi korkealaatuisilla ulkomuodoillaan. Kehitämme kaiken muotoilun itse eri tuotantopaikkojen modernisti varustelluissa kehityskeskuksissa. Samoin kuin uusien teknologioiden kehityksessä myös muotoilun kehitystyössä keskeistä roolia näyttelevät asiakkaidemme toiveet ja vaatimukset.
Palkinnot ja kunniamaininnat
Laitteitamme palkitaan jatkuvasti korkealaatuisen muotoilun ja innovatiivisuuden ansiosta. Luettelo yltää reddot award -palkinnosta Plus X Award -palkintoon, iF-tuotemuotoilupalkinnosta IconicAwardsin sisustusinnovaatiopalkintoon ja LifeCaren keittiöinnovaatiopalkintoon.
Muotoilun visiot ajan hermolla
Muotoilu- ja tuotekehitys tapahtuu aina sosiaalisten ja yhteiskunnallisten kehityssuuntien kontekstissa. Ajankohtaiset trendit kuten yksilöllistäminen, elinikäodotteen kasvu, terveystietoisuus, mobiliteetti, digitaalinen verkottuminen ja kaupungistuminen leimaavat kuluttajiemme tarpeita ja ne huomioidaan tuotekehityksessämme johdonmukaisesti.
CoolVision – katse tulevaisuuteen
Jääkaapin määrittelee vastaisuudessakin sen toiminta. Siksi haluamme parannella innovatiivisia jäähdytys- ja pakastusteknologioita jatkuvasti. Tulevaisuuteen asti kantavien ideoiden kehittäminen edellyttää kuitenkin visiota. Liebherrin ”CoolVision” edustaa leikinomaista toimintaa ja väri-, muoto- ja materiaalikokeiluja sekä yhteistyötä suunnittelijoiden, taiteilijoiden ja nousevien tähtien kanssa. Aito innovaatio muodostuu dynaamisuudesta sekä valmiudesta tarkastella tekniikkaa ja materiaalia uusista näkövinkkeleistä. Kehitämme tämän näkemyksen pohjalta ideoita ja muotoiluluonnoksia, joita asetamme esille sellaisilla messuilla kuin IFA tai Futura.
Muotoilu käytännön testissä
Liebherr-tuotteet säilyttävät arvonsa erityisen hyvin. Jotta korkeat laatustandardimme täyttyvät varmasti, arvioimme jokaisen muotoilu-uutuuden suhteessa siihen hyötyyn ja käyttäjäystävällisyyteen, jota siitä koituu asiakkaillemme. Miellyttääkö laite kuluttajaa? Vastaako muotoilu nykyisiä trendejä, onko se tässä suhteessa pitkäikäinen? Kestääkö materiaali arkisessa käytössä? Laitamme muotoilun ja jok’ikisen komponentin testipenkkiin ennen laitteen viemistä sarjatuotantoon. Siksi laitteemme eivät ole lopulta vain ulkonäöltään hienoja ja korkealaatuisista materiaaleista valmistettuja – ne ovat myös arkikelpoisia, ne on helppo puhdistaa ja niiden käyttö sujuu intuitiivisesti.
Kompromissiton viimeistä yksityiskohtaa myöten
Olipa kyseessä yhdistelmä tai kompaktilaite: Me panemme arvoa pienille mutta ratkaiseville yksityiskohdille – tämä koskee sekä tekniikkaa että muotoilua. Esimerkiksi käy hyödyn ja muotoilun kompromissiton yhdistelmä: patentoitu tankokahva. Tässä muoto ja toimivuus kohtaavat toisensa. Ruostumaton teräskahva on erityisen ergonominen; fiksu mekanismi helpottaa jääkaapin oven avaamista. Jotta ruostumaton teräs pysyisi kauniina, meillä on tarjolla erityinen SmartSteel-pintakäsittely, joka suojaa terästä sormenjäljiltä ja tekee sen puhdistamisen erityisen helpoksi.
Mukavuus
Jääkaappi- ja pakastinlaitteiden tuotekehityksessä Liebherr pyrkii vastaamaan asiakkaittensa tarpeisiin. Tuloksen on syntynyt mukavia laitteita, jotka helpottavat arkea. Mukavat toiminnot
Video
Rakenteen ja värin leikkiä
Liebherr tuo markkinoille säännöllisesti DesignEdition-malleja, joille ominaisia ovat muun muassa erikoispinnat ja -materiaalit. Kaikki nämä mallisarjat voidaan niiden klassisen ja arvonsa säilyttävän muotoilun ansiosta integroida oleskelutiloihin – ne luovat korostuksia värillään, muodoillaan ja materiaalillaan.
Liebherrin Design-mallit
Enemmän kuin vain kylmälaite
Funktionaalinen katseidenkerääjä: Jokainen joka ymmärtää keittiönsä oleskelutilaksi, odottaa jääkaappinsa istuvan harmonisesti asunnon ilmapiiriin. Meidän mielestämme tämä on perusteltua. Siksi otamme tuotekehityksessä huomioon laitteen materiaalien, muotojen ja mittasuhteiden vuorovaikutuksen. Tuloksena on laitteita, jotka tuovat tiloihin oman lisärikkautensa harkitun valaistuskonseptin, korkealaatuisten materiaalien ja linjakkaan muotoilun ansiosta.
Valoa tilaan
Sisätilan valon on tarkoitus valaista laite tasaisesti. Siksi olemme kehittäneet erityisen valaistuskonseptin, joka vaikuttaa vähemmän kylmältä kuin tavalliset LEDit ja joka on integroitu kaapin sisään tilaa säästävästi. Säilytykseen laitetut elintarvikkeet kylpevät miellyttävässä valossa. Lasiovilla varustetuissa laitteissa sisävalaistusta voidaan lisäksi säädellä, jolloin sitä on mahdollista käyttää tunnelmaa luovana valaisimena.
Erikoiskokoiset laitteet
Kompaktilaitteissamme on lisäsäilytystilaa juomille ja ihanteelliset säilytysolot sikareille. Vapaasti seisova tai seinään kiinnitetty: Ne on suunniteltu sisustukseen sopiviksi kylmälaitteiksi. Erittäin tilava rst-pintainen Side-by-Side-yhdistelmä on puolestaan todellinen kannanotto. Siinä yhdistyvät tekninen innovaatio ja elegantit linjaukset. Integroidun viiniosaston läpinäkyvä lasiovi poikkeaa jaloteräksisestä ulkopinnasta ja luo taitavasti kontrastia. Frenchdoor on toinen, suuriin keittiöihin ja loft-asuntoihin suunniteltu muotoilukannanotto. Sen suuret, kahvalliset vetolaatikot ja reilusti aukeavat pariovet tuovat modernin tekniikan esille tilaan.
Luonnonmateriaaleja sisätilassa
Puu on luonnollinen ja äärettömän kestävä materiaali, joka luo kodikkaan ilmapiirin.Siksi me käytämme niitä lasiovellisten laitteiden sisätiloissa. Viinikaapeissamme punaviini, valkoviini ja rosé-viini säilytetään käsittelemättömästä pyökistä tehdyissä telineissä. Espanjalainen setripuu takaa ihanteelliset säilytysolot humidorissa. Jääkaappien ja pakastinlaitteiden sisävarustelusta suurin osa on naarmuuntumatonta ja särkymätöntä, konepesun kestävää turvalasia.
Kompaktilaitteet
Eksklusiiviset sikarit, jalot viinit, raikkaiksi jäähdytetyt juomat – Liebherrin kompaktilaitteet luovat ihanteellisen tilan arvokkaille nautinnoille. Kompaktilaitteet